KASVUPAIKKA:

Metsälain tarkoittamat jyrkänteet ovat jokseenkin pystysuoria, yleensä vähintään kymmenen metriä korkeita massiivisia kalliomuodostumia. Välittömäksi alusmetsäksi luetaan jyrkänteen alapuolinen alue, jota jyrkänne varjostaa ja johon rapautumistuotteet vierivät tai valuvat. Lisäksi jyrkänteeseen lasketaan mukaan jyrkänteen välitön lakiosa. (Meriluoto & Soininen 1998).

KASVILLISUUS:

Jyrkänteiden merkitys monimuotoisuudelle on pitkälti samanlainen kuin kurujen ja rotkojen. Ne ovat usein kulonkiertämiä ja siksi arvokkaita metsäluonnon monimuotoisuudelle. Jyrkänteen alapuolella voi olla esim. kivikkoa ja louhikkoa tai rehevää saniaiskorpea – riippuen ennen kaikkea kallioperän rapautumisesta ja sen sisältämistä ravinteista. Varjorinteen jyrkänteen alla vallitsee kostea, vakaa pienilmasto joka voi mahdollistaa vanhan metsän lajien (esim. eräät naavat ja lupot) esiintymisen kohteella. Alusmetsä on yleensä kuusivaltainen.

METSÄNHOITO:

Sekä kurut ja rotkot että jyrkänteet alusmetsineen ovat puuntuotannollisesti hankalia alueita, mikä puoltaa niiden jättämistä käsittelemättä myös siinä tapauksessa ettei kohde täytä metsälain vaatimuksia.

LUONNONTILAISUUS:

Luonnontilaisessa tai luonnontilaisen kaltaisessa alusmetsässä on kuolleita pystypuita, pökkelöitä ja maapuita. Hakkuunjälkinä voi esiintyä yksittäisiä vanhoja kantoja. Jyrkänteen alusmetsässä kasvava puusto on kerroksellista. Jyrkänteeltä valuneet rapautumisaineet mahdollistavat vaateliaitten kasvien kasvun alusmetsässä.

Esimerkkikohde

METSÄLAIN MUKAINEN ERITYISEN TÄRKEÄ ELINYMPÄRISTÖ.