KASVUPAIKKA:

Selvärajaiset, luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset kuivat lehdot ovat metsälain 10§ tarkoittamia metsäluonnon arvokkaita elinympäristöjä.

Kuivia lehtoja esiintyy Pohjois-Karjalassa erityisesti Keski-Karjalan lehtokeskuksen alueella (Kitee, Tohmajärvi, Värtsilä) sekä harvakseltaan myös muualla maakunnassa. Niitä tavataan ennen kaikkea harjujen paisteisilla rinteillä, joiden maalaji on hienojakoinen.
 

KASVILLISUUS:

Pääpuulaji on tyypillisesti mänty, lisäksi tavataan yleisesti rauduskoivua. Jaloista lehtipuista kuivissa lehdoissa esiintyy metsälehmusta ja vaahteraa, jotka voivat toisinaan olla pääpuulajina. Metsälehmuksen esiintyminen rajoittuu Joensuun eteläpuolelle.

Kuivien lehtojen pensaskerroksessa tavataan yleisesti näsiää ja lehtokuusamaa. Kenttäkerroksessa yleisiä lajeja ovat ahomansikka, keväinen linnunherne, sormisara, lillukka, sananjalka ja puolukka. Sammalpeite on epäyhtenäinen ja koostuu lähinnä metsäliekosammalesta ja suikerosammalista. Kuivien lehtojen multakerros on hyvin ohut, ja ne vaihettuvat usein vähitellen lehtomaisiksi kankaiksi.

METSÄNHOITO:

Kuivien lehtolaikkujen ominaispiirteet tulee huomioida metsätaloustoiminnassa. Mahdolliset hakkuut tulee suorittaa pienialaisina poiminta- tai harvennushakkuina. Ne tehdään talvella tai kuivaan aikaan, jolloin maaperävaurioiden riskit minimoidaan. Yksi hoidon päätavoite on kuusettumisen ehkäiseminen, sillä kuusen hapan neulaskarike ja varjostus muuttavat olosuhteita lehtolajiston kannalta haitalliseen suuntaan. Maaperän muokkaaminen on metsälain nojalla kiellettyä

LUONNONTILAISUUS:

Kuivan lehdon luonnontilaisuuteen kuuluvat lahot maapuut, kuolleet pystypuut, pökkelöt ja mäntyjen palokorot. Puuston ja pensaskerroksen tulee olla käsittelemätöntä.

METSÄLAIN MUKAINEN ERITYISEN TÄRKEÄ ELINYMPÄRISTÖ.