Sinisorsa (Anas platyrhynchos) on tunnetuin sorsalintumme. Se on runsas koko Euroopassa, talvehtivan kannan suuruudeksi on arvioitu 9 miljoonaa yksilöä. Sinisorsan runsaus selittyy sen sopeutuvuudella, se kykenee elämään hyvin erilaisissa ympäristöissä. Taajamissa ja asutusten läheisyydessä sorsat osaavat hyödyntää ihmisten tarjoamaa ravintoa, mutta ne viihtyvät myös saaristoissa ja erämaajärvillä, missä ne ovat erittäin arkoja. Suurin osa myös taajamissa elävistä sorsista on arkoja ja ne väistävät viisaasti ihmistä jo kaukaa.
Sinisorsaa tavataan melkein koko Euroopassa, Pohjois-Afrikassa, Pohjois-Amerikassa ja pohjoisimmassa Aasiassa. Sinisorsaa on todennäköisesti kesytetty kaikkialla levinneisyysalueillaan. Lähes kaikki kesyt ankat ovat lähtöisin juuri sinisorsasta. Kiinassa sinisorsaa pidettiin jo hyvin kauan sitten lihan- ja munien tuottajana ja Intian aikakirjoista merkintöjä ankoista on jo ajalta 3000 vuotta e.K.r. Vastaavanlaisia merkintöjä löytyy myös Lähi-Idästä. Kreikassa ankka mainitaan 1000 e.K.r. Eurooppalaisiin taideteoksiin erilaiset ankat löysivät tiensä 1600-luvulla. Kuvattujen ankkojen monimuotoisuus kertoo, että ankkojen jalostusta oli harjoitettu jo pitkään.
Sinisorsa on puolisukeltajiin kuuluva sorsalintu. Nimitys puolisukeltaja tulee niiden tavasta hankkia ravinnokseen erilaisia vesikasveja pinnan alapuolelta. Puolisukeltajat eivät sukella kokonaan, vaan linnun pyrstö jää vedenpinnan yläpuolelle kun se kurottelee vedenalaista ravintoa. Puolisukeltajat ovat kevytrakenteisempia kuin varsinaiset sukeltajasorsat, siksi niiden lentoonlähtö vedestä on suoraviivainen ja nopea nousu.