Palaa takaisin

JOULU
Jouluaatto 24.12.
Joulupäivä 25.12.

 

 Joulu on vuoden tärkein juhla. Ihmiset odottavat sitä innokkaasti. Monet ihmiset aloittavat jouluvalmistelut monta viikkoa ennen joulua. Ennen joulua on ihmisillä kiire: täytyy tehdä jouluruoat, siivota, ostaa kynttilät, koristeet, joulukuusi, joululahjat ja lähettää joulukortit ystäville ja sukulaisille.

 

 Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla. Monet ihmiset haluavat juhlia joulua, vaikka uskonto ei heitä kiinnosta. Monelle ihmiselle joulu on pitkän ja pimeän talven keskellä kaunis ja lämmin juhla. Silloin voi tehdä hyvää jouluruokaa ja koristella kodin. Joulu on myös lastenjuhla, sillä pienet lapset odottavat innokkaasti joulupukkia ja joululahjoja. Tärkein päivä on jouluaatto. Ihmiset viettävät sen yleensä perheen ja sukulaisten kanssa.

 

Joulukoristeet

 

Kynttilät ja sähköiset jouluvalot kuuluvat jouluun. Kauppoihin ja kaupunkien kaduille syttyvät jouluvalot paljon ennen joulua. Ihmiset laittavat jouluvaloja ikkunalle.

 

Jouluaattona ihmiset koristelevat kodin. Tontut, joulupukit, porot, joulukellot ja enkelit ovat suosittuja joulukoristeita. Jouluaattona tuodaan joulukuusi sisälle. Kuusi pannaan kuusenjalkaan, jossa on vettä. Värikkäät joulupallot, sähkökynttilät, hopea- ja kultanauhat jne. koristavat joulukuusta. Kuusen latvassa on tähti.

 

Joulun kukka on hyasintti ja joulutähti. Jouluna monet ihmiset ostavat joulukukkia ystäville ja sukulaisille.

 

Jouluaattona kello 12.00 Turku julistaa joulurauhan. Silloin juhla voi alkaa.

 

Joulupukki ja lahjat

 

Lapset kirjoittavat joulupukille ennen joulua kirjeen. He kertovat joulupukille, mitä lahjoja he haluavat. Joulutontut kiertävät aina katsomassa, ovatko lapset kilttejä. Lapset eivät koskaan näe tonttuja, koska tontut osaavat kulkea hiljaa. Usein tontut kurkistavat ikkunasta sisään. Tontut kertovat joulupukille, kuka lapsi on kiltti ja kuka ei ole kiltti. Lapsen on tärkeää olla kiltti! Silloin saa joulupukilta lahjoja.

 

Joulupukki asuu Korvatunturilla Suomen Lapissa. Joulupukille voi kirjoittaa kirjeen. Osoite on:

Joulupukin Pääposti    
Joulupukin Pajakylä
96930 Napapiiri

 

 

Joulupukki vastaa, jos mukana on kirjekuori, postimerkki ja osoite. Joulupukki saa paljon kirjeitä Suomesta ja ulkomailta. Joulupukilla on yli 8 miljoonaa kirjettä Korvatunturilla. Kirjeitä on yli 180 maasta. Erityisesti japanilaiset lapset kirjoittavat paljon pukille!

 

Joulupukki asuu Korvatunturilla joulumuorin ja tonttujen kanssa. Joulupukki on hyvin vanha ja lihava mies, jolla on punainen puku ja pitkä parta. Hän kiertää kodeissa poron kanssa. Poron nimi on Petteri Punakuono.

 

Lapset odottavat joulupukkia. Joulupukki tulee sisälle ja kysyy: ”Onko täällä kilttejä lapsia?” Lapset istuvat joulupukin sylissä ja laulavat pukille joululaulun. Pukki jakaa kaikille lahjat. Sen jälkeen pukilla on kiire seuraavan lapsen luokse.

 

Yleensä ennen kuin lapset menevät kouluun, joku kertoo heille, että joulupukki ei ole oikea pukki. Se on usein lapselle suuri pettymys. Sen jälkeen he tietävät, että vanhemmat ja sukulaiset ostavat lahjat ja joulupukki on usein sukulaismies. Joulupukin voi myös tilata kotiin. Lehdessä on joulukuussa paljon ilmoituksia ja puhelinnumeroita, joista pukin voi tilata.

 

Hautausmaa, joulusauna ja joulukirkko

 

Jouluaattona monet ihmiset käyvät hautausmaalla. He sytyttävät kynttilöitä haudoille. Hautausmaa on illalla kaunis, kun pimeässä illassa sadat kynttilät palavat.

 

Suomalaiseen jouluun kuuluu tietysti myös joulusauna. Kerrostaloissa on tavallisesti yhteinen sauna. Jouluaattona on sauna naisille ja miehille eri aikaan.

 

Joulukirkkoon voi mennä jouluaattona myöhään yöllä tai aikaisin aamulla joulupäivänä. Lehdestä voi katsoa tarkan ajan. Kirkot ovat täynnä ihmisiä jouluna. Joulukirkko on vanha traditio. Monet ihmiset menevät kirkkoon vain jouluna. Kirkossa voi kuunnella jouluevankeliumin Jeesuksen syntymästä ja laulaa jouluvirsiä.

 

Joulu on perheen juhla

 

Jouluna ihmiset ovat kotona perheen ja sukulaisten kanssa. He haluavat rauhallisen ja hiljaisen juhlan. Televisiossa on ohjelmia koko perheelle. Jouluna monet ihmiset lukevat kirjoja. Kirja on suosittu joululahja. Jouluna syödään paljon hyvää jouluruokaa ja suklaata. Nykyisin jouluaattona ihmiset lähettävät paljon tekstiviestejä puhelimella. He haluavat toivottaa ystäville ja sukulaisille hyvää ja rauhallista joulua!

 

Linkkejä:

Joulupukin pääposti:
http://www.suomalainenjoulu.fi/show.php?object=ennenjanyt&view=default&instance=36
 

Tietoa joulusta ja jouluruokien reseptejä : http://www.suomalainenjoulu.fi/show.php?object=frontpage

Hyvää joulua ja uutta vuotta tervehdys eri kielillä : http://www.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/hyvaajoulua.html

Virtuaalinen jouluesittely englanniksi:
 
http://virtual.finland.fi/finfo/english/xmas.html

Joulupukki, poro, ruoat ym. joulutietoa:
http://xoomer.virgilio.it/remigio.galdiolo/joulu3.html
 

Suomalainen joulu:
http://www.suomalainenjoulu.fi/show.php?object=ennenjanyt&view=default&instance=36

 

Palaa takaisin

 Sivun alkuun

Tehtävät