Palaa takaisin

TAPIO WIRKKALA (1915-1985)  

Tapio Wirkkala on suomalaisen muotoilun (design) tärkeä nimi. Hän on ensimmäinen suomalainen muotoilija, joka menestyy hyvin myös kansainvälisesti. Hän on lahjakas ja monipuolinen muotoilija. Pullot, korut, huonekalut, astiat, lamput, taidelasi jne. ovat vain osa Wirkkalan laajaa suunnittelutyötä.

 

Wirkkala syntyy Hangossa, mutta hän elää lapsuusajan Helsingissä. Isä on käsityöläinen. Poika harrastaa lapsena myös käsityötä. Hän tekee lapsena paljon puukkoja ja hävittää niitä usein. Isä sanoo, että pojan ympärillä kasvaa pian puukkometsä.

 

Wirkkala opiskelee vuosina 1933-36 koristeveistoa Helsingin taideteollisuuskoulussa. Wirkkalan suunnittelutyöhön vaikuttaa alussa Kalevala ja myöhemmin esimerkiksi Lapin luonto,  Intian ja Meksikon kansanperinne.

 

Suomalaiset tärkeät tavaramerkit ovat Arabia, Hackman ja Iittala. Kun ostat esimerkiksi astian, sen pohjassa voi lukea Arabia. Silloin se on suomalaista muotoilua. Wirkkala oli tärkeä Iittalan muotoilija. Wirkkalan töitä on myös nykyisin Iittalan tuotannossa.

 

Tapio Wirkkala voittaa Milanossa muotoilupalkinnon vuonna 1951. Wirkkalan Lehti-vati valitaan maailman kauneimmaksi esineeksi. Wirkkala suunnittelee vuonna 1958 Brysselin maailmannäyttelyyn kaupunkimallin vuodelle 2000. Mallissa on kaupunki, jossa esimerkiksi autot liikkuvat sähköllä. Suunnitelma voittaa näyttelyn.

 

Tämän jälkeen Wirkkala on kansainvälisesti kuuluisa muotoilija. Hän saa suunnittelutehtäviä myös ulkomailta. Tämä on Suomelle tärkeä asia. Hän tekee suunnittelutyötä esimerkiksi Saksan Rosenthalin posliinitehtaassa, Italian Veninin lasitehtaassa jne.

 

Wirkkalan esineet ovat moderneja ja yksinkertaisia. Niissä on  luonto tärkeä teema. Nykyisin Wirkkalan työt maksavat paljon. Esimerkiksi Bukowskin huutokaupassa vuonna 1995 joku maksaa Wirkkalan Kantarelli-maljakosta 150 000 markkaa eli 25 000 euroa.

 

Wirkkalan töitä:

http://www.wanhatkonstit.fi/Tapio_Wirkkala_Varsanjalka.htm 

http://www.tapettitalo.fi/tapiowirkkala.html

 

Kantarelli-maljakko:

http://www.pyramid-glass.co.uk/catalogue/000963.html

 

Palaa takaisin

 Sivun alkuun Tehtävät