SUOMI OSANA MAAILMAA,
EUROOPPAA JA POHJOISMAITA            



Suomi osana maailmaa ja Eurooppaa


Suomi on yksi maailman pohjoisimmista maista ja sijaitsee 60. ja 70. leveysasteen välissä. Suomesta tuli YK:n jäsen vuonna 1955 ja Euroopan unionin (EU) 1995. Suomi on EU:n itäraja. Suomen pääkaupunki on Helsinki. Suomi sijaitsee Pohjois-Euroopassa, Itä- ja Länsi-Euroopan välissä. Siksi usein sanotaankin, että Suomi on silta idän ja lännen välillä.


Suomi osana Pohjoismaita.

Pohjoismaat ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti ja Suomi. Pohjoismailla on hyvät suhteet ja ne tekevät paljon yhteistyötä esim. talouden ja politiikan alueilla. Pohjoismaissa ihmiset voivat esim. liikkua vapaasti ilman passia ja tehdä työtä ilman työlupaa muissa Pohjoismaissa.

Maanmittauslaitoksen karttapalvelusivut löydät täältä (Karttapaikka).
Linkkilista maailman valtioiden perustietoihin ja karttoihin löytyy täältä (Wikipedia).
 

Sanasto:
  1. sijaita, olla
  2. yhteistyö (tehdä yhdessä jotakin)
  3. talous, ekonomia

TILASTOTIETOA SUOMESTA

Suomi on tasavalta. Asukasluku (väkiluku) on yli 5 miljoonaa. Noin 54 % asukkaista asuu Etelä-Suomessa. Suomessa asuu vähän ihmisiä, kun katsomme Suomen pinta-alaa. Suomi on pinta-alaltaan Euroopan 6. suurin maa.

pinta-ala: 338 150 km2, 10% on järviä ja metsää on 70% pinta-alasta

pituus: n. 1150 km

leveys: n. 500 km

korkein paikka: Halti 1328 m

isoin järvi: Saimaa 1147 km2, järviä ja lampia on n. 180 000

asukasluku: 5,439 miljoonaa  vuonna 2013

suurimmat kaupungit: Pääkaupunki Helsinki yli 629 000 asukasta, Espoo yli 269 000 asukasta, Tampere yli 225 000 asukasta, Vantaa yli 214 000 asukasta, Turku yli 186 000 asukasta vuonna 2015.

Suomen naapurimaat :
Ruotsi, Venäjä ja Norja ovat Suomen naapurimaat. Suomella on Venäjän kanssa yhteinen maaraja, joka on 1269 kilometriä (km) pitkä. Se on myös EU:n itäinen raja. 

tilastotietoja Suomen keskeisiltä aloilta:
http://tilastokeskus.fi/tup/suoluk/index.html

väestörekisterikeskus:
http://vrk.fi/etusivu
 

KIELET

Suomen kieltä puhuu äidinkielenään 92 % asukkaista ja ruotsin kieltä 5,4 %. Suomen viralliset kielet ovat suomi ja ruotsi. Suomi kuuluu uralilaiseen kielikuntaan. Unkari ja viro ovat suomen kielen sukulaiskieliä.

USKONNOT

Tehtävät