SUOMEN TUNNUKSET

Suomen värit ovat sininen ja valkoinen. Sininen väri on järvet ja taivas ja valkoinen väri on lumi. Suomen lippu on valkoinen ja siinä on sininen risti. Valtionlippu on muuten samanlainen, mutta ristin keskellä on Suomen vaakuna.

Yleiset liputuspäivät ovat kalenterissa. Suomessa saa kuitenkin liputtaa jokainen silloin, kun siihen on hyvä syy, esim. perhejuhla tai jos kesämökille tulee vieraita. Lipun voi nostaa ylös aamulla n. kello 8.00 ja laskea alas illalla, kun aurinko laskee (viimeistään kello 21.00). Lippu täytyy ottaa aina pois, kun tulee yö. Vain juhannusyönä lippu voi olla lipputangossa koko yön.

Lippu ei saa olla likainen eikä rikki. Siihen ei saa kirjoittaa mitään. Lipun voi pestä, mutta se täytyy kuivata sisällä. Lippua täytyy kunnioittaa.

Ahvenanmaalaisilla ja saamelaisilla on oma lippunsa, jota voi käyttää joko yksin tai yhdessä Suomen lipun kanssa.

Kun ihminen kuolee, niin kuolinpäivänä ja hautajaispäivänä lipun voi nostaa puolitankoon. Silloin on talossa suruliputus. Suruliputus voi myös olla koko maassa, jos joku tärkeä suomalainen kuolee tai tapahtuu suuri onnettomuus, jossa monta ihmistä kuolee.

Suomen vaakunassa on punaisella pohjalla kullan- ja hopeanvärinen leijona.

Lisää tietoa Suomen tunnuksista:
http:\\www.suomi.fi

Lisää tietoa Suomen tunnuksista eri kielillä:
http://virtual.finland.fi/

Lippulaulu, tietoa liputuksesta, sukunimistä, historiasta, ym.
http://www.suomalaisuudenliitto.fi 

  

 

Ihmiset sanovat usein, että Suomi on Suomi-neito, koska Suomen kartta on samanlainen kuin nainen, jolla on käsi ylhäällä. Lappi on Suomen käsivarsi. Suomi-neito on Suomen ja suomalaisuuden symboli, jonka kaikki suomalaiset tietävät.

        
        Laulujoutsen on Suomen kansallislintu.
Kuvassa Suomi-neito kansallispuvussa.                  
              
       Kielo on Suomen kansalliskukka.
Sanasto:
  1. tunnus, symboli
  2. liputtaa, nostaa lippu tankoon
  3. kunnioittaa, arvostaa
  4. suruliputus (liputtaminen, kun jotakin surullista tapahtuu)
  5. neito, nuori nainen
  6. ylhäällä <-> alhaalla

Tehtävät