MAISEMANHOITO

Luonnonmaisema ja kulttuurimaisema

takaisin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maisemia voidaan luokitella mm. sen perusteella, miten ihminen on niihin vaikuttanut. Karkeasti ottaen päätyypit ovat luonnonmaisema ja kulttuurimaisema. Näiden väliltä voidaan erotella erilaisia välityyppejä.

 

Luonnonmaisemia ovat esimerkiksi metsämaisemat, suomaisemat ja tunturimaisemat. Eli luonnonmaisemassa luonto on enemmän esillä maiseman rakenteessa kuin ihmisen toiminta. Täysin luonnontilaisia maisemia – eli sellaisia joissa ihmisen toiminta ei juurikaan näy – on meillä varsin vähän. Esimerkkinä voitaisiin ajatella luonnonsuojelualueella sijaitsevaa metsä- tai suomaisemaa.

 

Suomen luonnonsuojelualueista löydät paljon tietoa Metsähallituksen Luonnonsuojelun internet-sivuilta: http://www.metsa.fi/luo/kpuistot/index.htm 

 

Kulttuurimaisemia ovat puolestaan esimerkiksi maatalousmaisemat, perinnemaisemat ja taajamien kulttuurimaisemat. Kulttuurimaisemassa ihmisen toiminta on hallitsevaa, mikä näkyy esimerkiksi peltoina, rakennuksina ja teinä. Kulttuurimaisemat keskittyvät maamme eteläosiin. 

Erityisen arvokkaita maassamme ovat historialliset, pitkäaikaisen ihmistoiminnan tuloksena syntyneet maaseudun ja taajamien kulttuurimaisemat – esimerkiksi vanhat yhtenäiset puutaloalueet, laajat yhtenäiset peltomaisemat sekä linnoitukset ja muut historialliset kohteet.

 

Maaseudun kulttuurimaisema voidaan jakaa nykyiseen maatalouden tuotantomaisemaan (pellot, laitumet, tuotantorakennukset) sekä vanhan maatalouden tuloksena syntyneisiin perinnemaisemiin.

Kulttuurimaiseman tai kulttuuriympäristön olennainen osa on rakennettu ympäristö. Rakennetun ympäristön vaaliminen korostuu varsinkin taajama-alueiden yleiskaavoituksessa.

Hyvä perusmateriaali rakennetusta ympäristöstä / kulttuuriympäristöstä on seuraava ympäristöministeriön laatima Kulttuuriympäristö yleiskaavoituksessa - kalvosarja:

1) Kulttuuriympäristö yleiskaavoituksessa
http://www.vyh.fi/palvelut/kalvot/kultymp/kalvot1.pdf 


2) Rakennettu ympäristö 
http://www.vyh.fi/palvelut/kalvot/kultymp/kalvot2.pdf 


3) Maisemanhoito
http://www.vyh.fi/palvelut/kalvot/kultymp/kalvot3.pdf 


4) Muinaisjäännökset 
http://www.vyh.fi/palvelut/kalvot/kultymp/kalvot4.pdf 


Maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tulon (1999) jälkeen maassamme on ryhdytty kiinnittämään huomiota erityisesti vanhan rakennuskannan eli rakennusperinnön kartoittamiseen ja suojeluun. Katso tästä esimerkiksi: 

Pohjois-Karjalan kulttuuriympäristöt 
http://www.vyh.fi/aluekayt/kulttymp/pka/kultymp.htm


Rakennusperintö kunniaan Pohjois-Karjalassa - hanke 
http://www.vyh.fi/aluekayt/kulttymp/pka/rperproj.htm


Suomen Tammi-projektin sivut (mm. hyvä kirjallisuusluettelo kulttuuriperinnöstä, jossa rakennettua ympäristöä käsittelevää materiaalia)
http://www.edu.fi/projektit/tammi/

 

| Oppimateriaali | Copyright | MetsäVerkko |