|
Maisemanhoidolla
tarkoitetaan kaikkia tietoisia toimenpiteitä, joilla pyritään
ylläpitämään tai parantamaan haluttua maisemakuvaa. Maisemanhoidon
lähtökohtana ovat siis aina ensisijaisesti ihmisten
maisema-arvostukset. Usein maisemanhoito on myös
elinympäristön hoitoa: kaunis, vuosittain niitettävä
kukkaketo on paitsi maisemallisesti arvokas, niin myös tärkeä
elinympäristö monille kasvi- ja eläinlajeille. kunnostavat
toimenpiteet. Metsäympäristöissä elinympäristöjen hoitoa ovat mm.
metsälain tarkoittamien arvokkaitten
elinympäristöjen huomioiminen sekä kuusettumisen estäminen
lehdoissa.
|
|
Maisemanhoidon
toimenpiteitä voidaan ryhmitellä seuraavasti:
1. Ylläpitävät toimenpiteet, esimerkiksi siivilöityvän järvinäkymän ylläpitäminen säännöllisillä harvennushakkuilla, niityn vuosittainen niitto tai laidunnus.
2. Kunnostavat / entisöivät / ennallistavat
toimenpiteet, jotka liittyvät ennen kaikkea rakennettuun ympäristöön. Esimerkiksi vanhan rakennuksen peruskorjaus tai maalipinnan uusiminen. Metsittymässä oleva niitty voidaan kunnostaa.
|
|
3. Elävöittävät toimenpiteet, joilla monipuolistetaan maiseman rakennetta. Esimerkiksi lehtipuiden suosiminen, vaaran päältä avautuvan näkymän avaaminen harvennushakkuulla.
Maisemanhoito on tärkeä osa metsätalouden suunnittelua ja käytäntöä sekä tavallisissa talousmetsissä että varsinkin
ulkoilumetsissä ja maanteiden sekä retkeilyreittien lähistöllä. Yleisesti ottaen mitä enemmän ihmisiä paikalla käy, sitä tärkeämpää on maisemanhoito.
Erityisen tärkeää maisema-asioista on huolehtia metsänuudistamisen yhteydessä. Toisaalta hyvin suunnatut raivaukset harvennukset ovat usein tavallisimpia maisemanhoitotöitä. Olennaista on siis huomioida maisema-asiat normaalissa metsänhoidossa. Maisemanhoito voidaan kytkeä järkevästi
energiapuun korjuuseen,
sillä näkymien avaamiseen tähtäävät maisemanhoitotoimenpiteet ovat tavallisesti pienikokoisen puuston ja pensaikon raivaamista esim. tienvarsilla.
Karkeina yleissääntöinä metsätalouden maisemanhoidossa voidaan pitää:
- vältetään suorakulmaisia kuviorajauksia ja liian rajuja käsittelyvaihtoehtoja
- pyritään pitämään maisemakuva ’luonnollisen kaltaisena’ > mutkittelevat rajaukset ym.
- talousmetsissä kaukomaiseman osuus korostuu
- ulkoilumetsissä myös lähimaisemalla on tärkeä rooli
Helsingin yliopiston Metsätieteellisen tiedekunnan harjoitustyö
Hyviä, havainnollisia valokuvia !
http://honeybee.helsinki.fi/HYYTIALA/asema/
MH7/MAISEMA.html
|
|