Ympäristötekijät

Jos tarkastelemme nyt tietyn metsikön ekosysteemiä esimerkiksi puiden kannalta, voimme todeta tiettyjen tekijöiden vaikuttavan puiden kasvuun ja lisääntymiseen. Näitä voisivat olla vaikkapa maa- ja kallioperä (mikä maalaji ja kivilaji ?), suurilmasto (missä osassa Suomea metsikkö sijaitsee ?), mikroilmasto (ollaanko etelä- vai pohjoisrinteellä ?) ja ihmisen toiminta (onko metsikköä harvennettu vai ei ?). Nämä tekijät ovat yhteiseltä nimitykseltään kasvupaikkatekijöitä tai ympäristötekijöitä. Jokaiselle eläin- ja kasvilajille voidaan määritellä ympäristötekijät, jotka pitkälti määräävät missä kyseinen laji pystyy esiintymään.

Ympäristötekijät voidaan ryhmitellä elottomiin ja elollisiin. Elottomia ympäristötekijöitä ovat ennen kaikkea edellä luetellut ilmasto- ja maaperätekijät, mutta myös tuli (metsäpalot). Elollisia ympäristötekijöitä ovat puolestaan esimerkiksi puiden välinen kilpailu ravinteista ja valosta tai puun ja sienen välinen yhteistyö eli symbioosi sienijuuren muodossa. Metsänhoito on paljolti juuri kilpailuun vaikuttamista: suositaan kasvatettavia puulajeja ja –yksilöitä.

Häiriöt ja sukkessio

Osa ympäristötekijöistä on niin sanottuja häiriöitä. Häiriö on periaatteessa mikä hyvänsä ympäristötekijä, joka muuttaa merkittävästi ekosysteemin rakennetta ja toimintaa. Havumetsävyöhykkeellä tärkeimmät luonnolliset häiriötekijät ovat metsäpalot ja myrskyt, jotka kohdistuvat eri tyyppisiin metsiin eri tavoilla. Esimerkiksi kuivat mäntyvaltaiset kangasmetsät ovat hyvin herkästi palavia, ja niiden eliölajisto on itse asiassa sopeutunut säännöllisesti toistuviin metsäpaloihin. Osa lajeista on ns. kulonsuosijoita, joille metsäpalot ovat suorastaan elinehto. Vastaavasti märät korpinotkelmat ja kallionaluslehdot voisivat olla esimerkkejä metsistä, joiden todennäköisyys palaa on alhainen. Tällaisia luontaisesti hyvin harvoin palaneita alueita nimitetään kulonkiertämiksi. Niiden lajisto on sopeutunut vakaisiin ympäristöoloihin, ja tämän vuoksi kestää huonosti myös metsätalouden toimenpiteitä.

Metsänhoidon eri toimenpiteet (uudistushakkuu, maanmuokkaus, harvennukset) ovat niin ikään häiriöitä, joilla ihminen pyrkii vaikuttamaan metsän ekosysteemin ajalliseen kehitykseen eli metsän sukkessioon. 

Katso kuvasarja! .

Mitä on luonnonmukainen metsätalous ?

Luonnonmukainen metsätalous jäljittelee mahdollisimman pitkälle luonnon omaa häiriö- ja sukkessiokiertoa. Luonnollisten mekanismien jäljittely on paitsi tärkeää monimuotoisuuden hoitoa, niin usein myös taloudellisesti järkevää, kuten esimerkiksi kulotus tai kasvupaikalle oikean puulajin valitseminen. Ehkä olennaisimmat häiriö- ja sukkessiokiertoon liittyvät luonnonhoitoperiaatteet ovat:

1. Käytetään kulotusta metsän uudistamisessa aina kuin mahdollista. Polttaminen parantaa maan vesi-, lämpö- ja ravinnetaloutta uudistamisen kannalta. Lisäksi hakkuutähteitten palaminen helpottaa uudistamista, metsän terveys kohenee (mm. juurikääpä tuhoutuu) ja monimuotoisuus kasvaa (kulonsuosijalajit). 

2. Pyritään käyttämään mahdollisimman paljon luontaista uudistamista tai vaihtoehtoisesti pienaukkohakkuita. 

3. Luonnontilaisissa metsissä lahopuuta syntyy koko sukkessiokierron ajan. Talousmetsissä tätä voidaan jäljitellä uudistusaloille jätettävän jättöpuuston avulla. Myös tuulenkaatoja kannattaa jättää metsiin, mikäli niistä ei aiheudu vaaraa metsän terveydelle esim. hyönteistuhojen muodossa. 

4. Lehtipuusekoituksen jättäminen taimikoihin ja nuoriin kasvatusmetsiin 

5. Lehdoissa, korvissa ja muilla kulonkiertämäalueilla metsiä uudistetaan jäljitellen pientä kiertoa eli joko poiminta- tai pienaukkohakkuilla. 

Hyvän metsänhoidon suositukset 

http://www.metsavastaa.net/index.cfm?docID=2628

Tietoa metsien sertifioinnista 

http://www.metsavastaa.net/index.cfm?docID=182