METSÄPOLITIIKKA

Metsäluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen

takaisin

 

 

 

 

 

 

 

Suomessa metsät ja metsätalous ovat olleet aina keskeinen osa ihmisten elämää. Yhteiskunnan kulloinenkin tilanne on määrittänyt metsätaloudelle asetetuttuja yhteiskunnallisia tavoitteita ja ohjannut metsätaloudesta käytyä keskustelua. Pelkistetty yhteenveto lähimenneisyyden metsäkeskustelun teemoista osoittaa hyvin sen, että teemat muuttuvat vuosien saatossa ja ns. yleinen mielipide vaikutta käytännön toimintaan. Seuraavaan luetteloon on koottu muutama esimerkki eri vuosikymmeninä ajankohtaisista metsäteemoista:

1960-1970-luku:
- Avohakkuualojen suuri koko erityisesti valtion ja yhtiöiden mailla
- Metsien kasvun kohottaminen
- Puuvarojen riittävyys
- Soiden ojitukset ja soiden suojelu

1970-1980-luku:
- Kansallispuistoverkosto
- Kemiallinen vesakontorjunta erityisesti lentoruiskutuksena
- Metsien monikäyttö
- Syväauraukset metsänuudistamisessa erityisesti Pohjois-Suomessa ja Kainuussa
- Käsitteelle ”tehometsätalous” kielteinen leima
- Jatkuva kasvatus
- Yksityismetsälain soveltaminen
- Metsätöiden koneellistuminen ja maaseudun autioituminen
- Erämaiden ja lehtojen suojelu

1980-1990-luku:
- Ilmansaasteet
- Metsätalouden vesistövaikutukset
- Vanhojen metsien ja rantojen suojelu
- Ilmaston muutos
- Monimuotoisuus, metsien uhanalaiset ja metsien ekologinen kestävyys
- Puuvarojen vajaakäyttö
- Puuston kasvun lisäämistavoitteet kyseenalaistaminen
- Kansainväliset sopimukset
- EU:n metsäpolitiikka
- Metsien sertifiointi
- Kansallinen metsäohjelma
- Metsä- ja luonnonsuojelulakien uudistaminen
- Metsänhoitosuositusten uudistaminen

1990-2000-luku:
- Natura-ohjelman toteuttaminen
- Puun energiakäytön lisääminen
- EU:n laajeneminen
- Etelä-Suomen metsien lisäsuojelutarpeen ja keinojen selvittäminen
- Metsänhoitosuositusten uudistaminen

Yhteenvetona voi todeta, että yleisen ympäristötietoisuuden kasvaessa yhteiskunnassa myös metsätaloudelta on vaadittu yhä enemmän luonnonhoidon huomioon ottamista. Asiasta on syntynyt useita konfliktitilanteita, joissa asetelma on yleensä ollut luontojärjestöt vastaan yksin tai yhdessä metsänomistajajärjestöt, metsähallitus, metsäteollisuus, metsäalan työntekijät ja urakoitsijat. Metsäluonnonhoito sinällään nähdään kaikilla tahoilla tärkeäksi, mutta sen käytännön tarpeesta ja toteuttamistavoista on ollut hyvinkin erilaisia näkemyksiä.

Tavoite säilyttää metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen on edennyt sekä kansainvälisellä että kansallisella tasolla päätyen yksityisen suomalaisen metsänomistajan toimintaa ohjaavaksi lainsäädännöksi ja suosituksiksi. Seuraavassa lyhyt kuvaus asian etenemisestä periaatelinjauksista käytännön metsätalouden toimintatasolle:

1) YK:n ympäristökokous Rio de Janeirossa
• Biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen yleissopimus ja metsäperiaatteet

2) Euroopan metsäministerikonferenssit
• Euroopan metsien kestävän käytön ja hoidon yleisperiaatteet ja kriteerit

3) Metsätalouden ympäristöohjelma
• Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön vahvistama ekologisesti kestävän metsätalouden strategia

4) Metsälainsäädännön uudistaminen, tärkeimpiä
• Laki metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta (1996)
• Metsälaki (1997)
• Kestävän metsätalouden rahoituslaki (1999)
• Laki metsänhoitoyhdistyksistä (1999)

5) Luonnonsuojelulain uudistaminen (1997)


6) Kansallinen metsäohjelma 2010 ja alueelliset tavoiteohjelmat
• Kansallisen metsäohjelman tavoitteena taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti tasapainoinen metsien hoito ja käyttö
• Metsäkeskusten alueelliset tavoiteohjelmat ohjaavat ja tukevat metsätalouden alueellista kestävää kehitystä

7) Metsänkäsittelysuositusten ja –ohjeiden uusiminen, tärkeimpiä
• Tapion metsänhoitosuositukset (luonnonläheinen metsänhoito 1994, hyvän metsänhoidon suositukset 2001)
• Tapion metsäluonnonhoidon perusteet
• Metsäyhtiöiden ja metsähallituksen metsien käsittelyn ympäristöperiaatteet

8) Metsäsertifiointi
• Ensimmäiset alueelliset sertifioinnit FFCS-järjestelmällä 1999
• Sertifioinnin kattavuus 2003 noin 22 milj.ha , 95 % metsäalasta ja 311 500 metsänomistajaa

Suomessa metsäluonnon monimuotoisuutta turvataan sekä suojelualueilla että talousmetsien käsittelyllä. Luonnonsuojelulain nojalla perustettu suojelualueverkosto käsittää kansallispuistot, luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet, kuten soidensuojelualueet, lehtojensuojelualueet ja vanhojen metsien suojelualueet. Luonnonsuojelulain nojalla on perustettu myös ns. yksityisiä suojelualueita.
Suojelualueet eivät yksin riitä metsien monimuotoisuuden säilyttämiseksi, vaan sen ylläpitäminen tulee ottaa huomioon myös talousmetsien käsittelyssä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi metsä- ja luonnonsuojelulainsäädäntö ja metsänhoitosuositukset on uusittu ja metsätaloudessa on otettu kattavasti käyttöön Suomen olosuhteisiin sopiva sertifiointijärjestelmä.

Seurantatarkastusten perusteella on voitu todeta, että Suomessa metsäluonnonhoidolle asetetut vaatimukset (lait, suositukset, sertifiointi) ovat talousmetsien käsittelyssä toteutuneet kokonaisuutenaan hyvin ja taso vuosien saatossa parantunut. Seurantatarkastuksissa on toki tullut ilmi puutteita, mutta tiedon pohjalta on hyvä kohdentaa korjaavat toimenpiteet metsänkäsittelyn ongelmakohteisiin.

Lisää tietoa metsäluonnonhoidosta osoitteesta: http://www.metsavastaa.net/ -> metsän ja ympäristön hoito

Metsien suojelun tason vertailtu maiden välillä on vaikeaa, sillä esim. suojeluperusteet, suojelualueilla sallitut toimenpiteet, metsien käyttöhistoria, metsien omistus ja metsien nykyinen merkitys vaihteleva suuresti. Myös käsitteen metsä määrittelyssä on maakohtaisia eroja. Tämän takia eri yhteyksissä esitettyihin metsien suojelun tason vertailuihin maiden välillä on suhtauduttava tietyllä varauksella.

Euroopan Unionin COST-4 hankkeessa selvitettiin erityisesti tiukasti suojeltujen metsien määrää 26 Euroopan maassa sekä Venäjän Euroopan puoleisessa osassa. Tiukasti suojeluille metsille on yhteistä hakkuiden kieltäminen, mutta metsien muussa käytössä on eroja (esim. metsästys, siementen keruu, kasvupaikalle kuulumattomien puu- ja pensaslajien poisto, tutkimus).

Suomessa tiukasti suojeltu metsäala on 1,53 miljoonaa hehtaaria (6,6 % metsäalasta). Selvityksessä käytetyn kansainvälisen metsäkäsitteen mukaan Suomen metsäalaan (23 milj.ha) luetaan metsämaa ja suurin osa kitumaasta. Vertailun vuoksi tiukan suojelun piirissä on Ruotsissa 2,5 Saksassa 0,24 ja Ranskassa 0,09 % metsäalasta. Euroopassa ilman Venäjää on tiukasti suojeltua metsää noin 3 miljoonaa hehtaaria (1,6 % metsäalasta), josta lähes puolet on Suomessa. Tällä mittarilla menestymme eurooppalaisessa vertailussa varsin hyvin.
Tiukasti suojeltujen metsien lisäksi Suomessa on edellistä lievemmin suojeltuja metsiä, joilla varovaiset hakkuut ja tavanomaista lievempi metsien käsittely on sallittua. Näiden metsien alan 0,91 miljoonaa hehtaaria (luokitusperusteena kansainvälinen metsäkäsite). Yhteensä tiukasti suojeltu ja rajoitetussa talouskäytössä oleva metsäala on 2,44 miljoonaa hehtaaria (10,6 %) Suomen metsäalasta.
Valtaosa suojelualasta sijaitsee Pohjois-Suomessa.
Kansallisessa metsäohjelmassa esitettiin Etelä-Suomen metsien suojelutarpeen selvittämistä. Hallitus hyväksyi syksyllä 2002 Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO), jossa esitetään keinoja metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lapin läänin lounaisosan metsissä. Oleellisesta on se, että METSO-ohjelmassa suojelu perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Uusia suojelukeinoja ovat luonnonarvokauppa, tarjouskilpailu, luonnonhoitoalueet ja yhteistoimintaverkostot.

Lisää tietoa METSO-ohjelmasta osoitteessa: http://www.mmm.fi/metso/

Tehtävä 11: Selvitä mitä käytännössä tarkoitetaan luonnonarvokaupalla, tarjouskilpailulla luonnonhoitoalueella ja yhteistoimintaverkostoilla vapaehtoisina metsänsuojelun keinoina?

| Oppimateriaali | Copyright | MetsäVerkko |