Suomessa metsät ja metsätalous ovat
olleet aina keskeinen osa ihmisten elämää. Yhteiskunnan
kulloinenkin tilanne on määrittänyt metsätaloudelle
asetetuttuja yhteiskunnallisia tavoitteita ja ohjannut metsätaloudesta
käytyä keskustelua. Pelkistetty yhteenveto lähimenneisyyden
metsäkeskustelun teemoista osoittaa hyvin sen, että teemat
muuttuvat vuosien saatossa ja ns. yleinen mielipide vaikutta
käytännön toimintaan. Seuraavaan luetteloon
on koottu muutama esimerkki eri vuosikymmeninä ajankohtaisista
metsäteemoista:
1960-1970-luku:
- Avohakkuualojen suuri koko erityisesti valtion ja yhtiöiden
mailla
- Metsien kasvun kohottaminen
- Puuvarojen riittävyys
- Soiden ojitukset ja soiden suojelu
1970-1980-luku:
- Kansallispuistoverkosto
- Kemiallinen vesakontorjunta erityisesti lentoruiskutuksena
- Metsien monikäyttö
- Syväauraukset metsänuudistamisessa erityisesti
Pohjois-Suomessa ja Kainuussa
- Käsitteelle ”tehometsätalous” kielteinen leima
- Jatkuva kasvatus
- Yksityismetsälain soveltaminen
- Metsätöiden koneellistuminen ja maaseudun autioituminen
- Erämaiden ja lehtojen suojelu
1980-1990-luku:
- Ilmansaasteet
- Metsätalouden vesistövaikutukset
- Vanhojen metsien ja rantojen suojelu
- Ilmaston muutos
- Monimuotoisuus, metsien uhanalaiset ja metsien ekologinen
kestävyys
- Puuvarojen vajaakäyttö
- Puuston kasvun lisäämistavoitteet kyseenalaistaminen
- Kansainväliset sopimukset
- EU:n metsäpolitiikka
- Metsien sertifiointi
- Kansallinen metsäohjelma
- Metsä- ja luonnonsuojelulakien uudistaminen
- Metsänhoitosuositusten uudistaminen
1990-2000-luku:
- Natura-ohjelman toteuttaminen
- Puun energiakäytön lisääminen
- EU:n laajeneminen
- Etelä-Suomen metsien lisäsuojelutarpeen ja keinojen
selvittäminen
- Metsänhoitosuositusten uudistaminen
Yhteenvetona voi todeta, että yleisen ympäristötietoisuuden
kasvaessa yhteiskunnassa myös metsätaloudelta on
vaadittu yhä enemmän luonnonhoidon huomioon ottamista.
Asiasta on syntynyt useita konfliktitilanteita, joissa asetelma
on yleensä ollut luontojärjestöt vastaan yksin
tai yhdessä metsänomistajajärjestöt, metsähallitus,
metsäteollisuus, metsäalan työntekijät
ja urakoitsijat. Metsäluonnonhoito sinällään
nähdään kaikilla tahoilla tärkeäksi,
mutta sen käytännön tarpeesta ja toteuttamistavoista
on ollut hyvinkin erilaisia näkemyksiä.
Tavoite säilyttää metsäluonnon monimuotoisuuden
turvaaminen on edennyt sekä kansainvälisellä että kansallisella
tasolla päätyen yksityisen suomalaisen metsänomistajan
toimintaa ohjaavaksi lainsäädännöksi ja
suosituksiksi. Seuraavassa lyhyt kuvaus asian etenemisestä periaatelinjauksista
käytännön metsätalouden toimintatasolle:
1) YK:n ympäristökokous Rio
de Janeirossa
• Biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen yleissopimus
ja metsäperiaatteet
2) Euroopan metsäministerikonferenssit
• Euroopan metsien kestävän käytön ja hoidon
yleisperiaatteet ja kriteerit
3) Metsätalouden ympäristöohjelma
• Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön
vahvistama ekologisesti kestävän metsätalouden
strategia
4) Metsälainsäädännön uudistaminen,
tärkeimpiä
• Laki metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta
(1996)
• Metsälaki (1997)
• Kestävän metsätalouden rahoituslaki (1999)
• Laki metsänhoitoyhdistyksistä (1999)
5) Luonnonsuojelulain uudistaminen (1997)
6) Kansallinen metsäohjelma 2010 ja alueelliset
tavoiteohjelmat
• Kansallisen metsäohjelman tavoitteena taloudellisesti,
ekologisesti ja sosiaalisesti tasapainoinen metsien hoito ja
käyttö
• Metsäkeskusten alueelliset tavoiteohjelmat ohjaavat
ja tukevat metsätalouden alueellista kestävää kehitystä
7) Metsänkäsittelysuositusten ja –ohjeiden uusiminen,
tärkeimpiä
• Tapion metsänhoitosuositukset (luonnonläheinen
metsänhoito 1994, hyvän metsänhoidon suositukset
2001)
• Tapion metsäluonnonhoidon perusteet
• Metsäyhtiöiden ja metsähallituksen metsien
käsittelyn ympäristöperiaatteet
8) Metsäsertifiointi
• Ensimmäiset alueelliset sertifioinnit FFCS-järjestelmällä 1999
• Sertifioinnin kattavuus 2003 noin 22 milj.ha , 95 % metsäalasta
ja 311 500 metsänomistajaa
Suomessa metsäluonnon monimuotoisuutta turvataan sekä suojelualueilla
että talousmetsien käsittelyllä. Luonnonsuojelulain
nojalla perustettu suojelualueverkosto käsittää kansallispuistot,
luonnonpuistot ja muut luonnonsuojelualueet, kuten soidensuojelualueet,
lehtojensuojelualueet ja vanhojen metsien suojelualueet. Luonnonsuojelulain
nojalla on perustettu myös ns. yksityisiä suojelualueita.
Suojelualueet eivät yksin riitä metsien monimuotoisuuden
säilyttämiseksi, vaan sen ylläpitäminen
tulee ottaa huomioon myös talousmetsien käsittelyssä.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi metsä- ja luonnonsuojelulainsäädäntö ja
metsänhoitosuositukset on uusittu ja metsätaloudessa
on otettu kattavasti käyttöön Suomen olosuhteisiin
sopiva sertifiointijärjestelmä.
Seurantatarkastusten perusteella on voitu todeta, että Suomessa
metsäluonnonhoidolle asetetut vaatimukset (lait, suositukset,
sertifiointi) ovat talousmetsien käsittelyssä toteutuneet
kokonaisuutenaan hyvin ja taso vuosien saatossa parantunut.
Seurantatarkastuksissa on toki tullut ilmi puutteita, mutta
tiedon pohjalta on hyvä kohdentaa korjaavat toimenpiteet
metsänkäsittelyn ongelmakohteisiin.
Lisää tietoa metsäluonnonhoidosta
osoitteesta:
http://www.metsavastaa.net/ -> metsän
ja ympäristön
hoito
Metsien suojelun tason vertailtu maiden välillä on
vaikeaa, sillä esim. suojeluperusteet, suojelualueilla
sallitut toimenpiteet, metsien käyttöhistoria, metsien
omistus ja metsien nykyinen merkitys vaihteleva suuresti. Myös
käsitteen metsä määrittelyssä on maakohtaisia
eroja. Tämän takia eri yhteyksissä esitettyihin
metsien suojelun tason vertailuihin maiden välillä on
suhtauduttava tietyllä varauksella.
Euroopan Unionin COST-4 hankkeessa selvitettiin erityisesti
tiukasti suojeltujen metsien määrää 26
Euroopan maassa sekä Venäjän Euroopan puoleisessa
osassa. Tiukasti suojeluille metsille on yhteistä hakkuiden
kieltäminen, mutta metsien muussa käytössä on
eroja (esim. metsästys, siementen keruu, kasvupaikalle
kuulumattomien puu- ja pensaslajien poisto, tutkimus).
Suomessa tiukasti suojeltu metsäala on 1,53 miljoonaa
hehtaaria (6,6 % metsäalasta). Selvityksessä käytetyn
kansainvälisen metsäkäsitteen mukaan Suomen
metsäalaan (23 milj.ha) luetaan metsämaa ja suurin
osa kitumaasta. Vertailun vuoksi tiukan suojelun piirissä on
Ruotsissa 2,5 Saksassa 0,24 ja Ranskassa 0,09 % metsäalasta.
Euroopassa ilman Venäjää on tiukasti suojeltua
metsää noin 3 miljoonaa hehtaaria (1,6 % metsäalasta),
josta lähes puolet on Suomessa. Tällä mittarilla
menestymme eurooppalaisessa vertailussa varsin hyvin.
Tiukasti suojeltujen metsien lisäksi Suomessa on edellistä lievemmin
suojeltuja metsiä, joilla varovaiset hakkuut ja tavanomaista
lievempi metsien käsittely on sallittua. Näiden metsien
alan 0,91 miljoonaa hehtaaria (luokitusperusteena kansainvälinen
metsäkäsite). Yhteensä tiukasti suojeltu ja
rajoitetussa talouskäytössä oleva metsäala
on 2,44 miljoonaa hehtaaria (10,6 %) Suomen metsäalasta.
Valtaosa suojelualasta sijaitsee Pohjois-Suomessa.
Kansallisessa metsäohjelmassa esitettiin Etelä-Suomen
metsien suojelutarpeen selvittämistä. Hallitus hyväksyi
syksyllä 2002 Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman
(METSO), jossa esitetään keinoja metsien monimuotoisuuden
turvaamiseksi Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan
ja Lapin läänin lounaisosan metsissä. Oleellisesta on se, että METSO-ohjelmassa suojelu perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Uusia suojelukeinoja ovat luonnonarvokauppa, tarjouskilpailu, luonnonhoitoalueet ja yhteistoimintaverkostot.
Lisää tietoa METSO-ohjelmasta osoitteessa: http://www.mmm.fi/metso/
Tehtävä 11: Selvitä mitä käytännössä tarkoitetaan
luonnonarvokaupalla, tarjouskilpailulla luonnonhoitoalueella ja yhteistoimintaverkostoilla
vapaehtoisina metsänsuojelun keinoina?
|