Yleisesti reunametsissä pitäisi pyrkiä mahdollisimman luonnolliseen vaikutelmaan. Reunametsän hoidossa voi olla joko maisemallinen painotus tai suojavyöhykepainotus. Maisemallisesti hyvä reuna sallii siivilöityvän näköalan esimerkiksi maantieltä järvelle tai niityltä metsän sisään. Tällöin metsä on syytä pitää riittävän harvana. Reunametsällä voi olla myös suojaava tehtävä (= suojaviheralue), jolloin se on järkevää pitää mahdollisimman tiheänä:
- meluvalli ja liikenteen saasteiden suodattaja (tienvarsimetsä asutulla alueella)
- ravinteiden sitoja (pellon ja vesistön välillä)
- maisemoidaan esimerkiksi kookkaita teollisuusrakennuksia (taajaman teollisuusalue)

Maisemallisesti tärkeimmät reunavyöhykkeet ja niiden hoidolliset erityispiirteet:

1. Rantametsät
- vesistönsuojelun huomioiminen (pellon reunukset)
- luonnollisen oloinen suojavyöhyke, jonka leveys voi vaihdella
- kalliot
- maisemapuut: mänty, tervaleppä

2. Pellonreunametsät
- pyrkimys joko puoliavoimeen hakamaiseen reunaan tai sulkeutuneeseen, pyöreään reunaan jossa pensasvyöhyke
- maisemapuut: vanhat männyt, tuomet, pihlajat
- vanhat kiviaidat
- ladot

3. Tienvarsimetsät
- tärkeää pyrkiä vaihtelun ylläpitämiseen / lisäämiseen
- metsän käsittelyllä voidaan avata kaukonäkymiä esim. järvelle
- yksitoikkoisilla tieosuuksilla harkituilla hakkuilla voidaan elävöittää maisemaa
- monipuolinen puulajivalikoima
- kulissimetsän vaikutelmaa vältettävä
- hirvivaara
- suojavaikutukset vilkkaiden teiden varsilla
- uudistusalan rajaus
- jättöpuuryhmät
- maisemapuut
- kujanteet kulttuurimaisemassa


4. Vaarojen rinteiden ja lakialueiden metsät
- vältettävä vaaran selkälinjan rikkomista korkeuskäyriä leikkaavilla ja/tai kulmikkailla uudistusaloilla 
- lakiosaan tehtävien siemenpuuasentojen oltava kylliksi tiheitä
- rajataan uudistusalat kapeiksi, epäsäännöllisen muotoisiksi ja korkeuskäyrien suuntaisesti
- uudistetaan vaiheittain aloittaen joko rinteestä tai laelta