Lehdoille ominaisia piirteitä ovat mm. puuston monilajisuus ja monikerroksellisuus, tiettyjen puu- ja pensaslajien esiintyminen sekä lajirikas kenttäkerros, jossa esiintyy useita vaateliaita ruohoja ja heiniä. Pohjakerros on aukkoinen ja siellä vallitsevat eri sammallajit kuin kangasmetsissä. Jäkäliä lehdoissa esiintyy tavallisesti vain puiden pinnalla. Lehtojen merkitys luonnon monimuotoisuuden suojelulle on erityisen suuri, sillä niissä esiintyy enemmän uhanalaisia lajeja kuin millään muulla metsätyypillä.

Lehtoja esiintyy Suomessa erityisesti ns. lehtokeskusten alueella. Näillä alueilla kallioperä on tavallista ravinteikkaampaa, mikä näkyy rehevänä lehtokasvillisuutena. Pohjois-Karjalan alueella sijaitsee Keski-Karjalan lehtokeskus, joka jatkuu Sortavalan alueelle itärajan taakse. Toinen merkittävä lehtoalue on Vaara-Karjalassa Kolin ja Juuan alueella.

Lehdot jaotellaan kosteusolosuhteidensa mukaan edelleen 

kuiviin lehtoihin, 

tuoreisiin lehtoihin ja 

kosteisiin lehtoihin.

Kartta: lehtokeskukset  

Kuiva lehto

Kuivia lehtoja esiintyy Pohjois-Karjalassa erityisesti Keski-Karjalan lehtokeskuksen alueella (Kitee, Tohmajärvi, Värtsilä) sekä harvakseltaan myös muualla maakunnassa. Niitä tavataan ennen kaikkea harjujen paisteisilla rinteillä, joiden maalaji on hienojakoinen.

Pääpuulaji on tyypillisesti mänty, lisäksi tavataan yleisesti rauduskoivua. Jaloista lehtipuista kuivissa lehdoissa esiintyy metsälehmusta ja vaahteraa, jotka voivat toisinaan olla pääpuulajina. Metsälehmuksen esiintyminen rajoittuu Joensuun eteläpuolelle.

Kuiva lehto

Kuivien lehtojen pensaskerroksessa tavataan yleisesti näsiää ja lehtokuusamaa. Kenttäkerroksessa yleisiä lajeja ovat ahomansikka, keväinen linnunherne, sormisara, lillukka, sananjalka ja puolukka. Sammalpeite on epäyhtenäinen ja koostuu lähinnä metsäliekosammalesta ja suikerosammalista. Kuivien lehtojen multakerros on hyvin ohut, ja ne vaihettuvat usein vähitellen lehtomaisiksi kankaiksi.

Selvärajaiset, luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset kuivat lehdot ovat metsälain 10§ tarkoittamia metsäluonnon arvokkaita elinympäristöjä. 

Kuivien lehtolaikkujen ominaispiirteet tulee huomioida metsätaloustoiminnassa. Mahdolliset hakkuut tulee suorittaa pienialaisina poiminta- tai harvennushakkuina. Ne tehdään talvella tai kuivaan aikaan, jolloin maaperävaurioiden riskit minimoidaan. Yksi hoidon päätavoite on kuusettumisen ehkäiseminen, sillä kuusen hapan neulaskarike ja varjostus muuttavat olosuhteita lehtolajiston kannalta haitalliseen suuntaan. Maaperän muokkaaminen on metsälain nojalla kiellettyä

Tuore lehto

Tuoreita lehtoja esiintyy maakunnassamme ravinteisilla kasvupaikoilla erityisesti Keski-Karjalassa, Joensuun seudulla sekä Kolin – Juuan alueella. Tyypillinen tuoreen lehdon sijaintipaikka on viljava vaaran etelä- tai lounaisrinne. Tuoreen lehdon pääpuulajina on tavallisesti kuusi, rauduskoivu tai harmaaleppä. Maakunnan keski- ja eteläosissa tavataan myös metsälehmusta ja vaahteraa. Tuomi on myös yleinen tuoreen lehdon puulaji.

Pensaskerros voi olla hyvinkin tiheä, mistä seurauksena lehdon yleisilme saattaa olla ’viidakkomainen’. Tyypilliset lehdon pensaat – lehtokuusama, näsiä ja tuomi vallitsevat. Muita tyypillisiä lehdon pensaslajeja ovat koiranheisi ja kulttuurivaikutteisilla paikoilla myös terttuselja. Kenttäkerroksessa vallitsevia ovat vaateliaat heinät ja ruohot, esim. tesma, lehtopähkämö, sudenmarja, mustakonnanmarja ja keväinen linnunherne.

Tuore lehto

Kuusivaltaisia lehtoja luonnehtii erityisesti käenkaalin, sudenmarjan ja mustankonnanmarjan esiintyminen. Maakunnan keski- ja eteläosissa tavataan harvakseltaan valko-, kelta- ja sinivuokkoa. Pohjakerros on aukkoinen ja sitä luonnehtivat suikero- ja lehväsammalet. Lehtomultakerros on hyvin selvä.

Selvärajaiset, luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset tuoreet lehdot ovat metsälain 10§ tarkoittamia metsäluonnon arvokkaita elinympäristöjä.

Tuoreiden lehtolaikkujen ominaispiirteet tulee huomioida metsätaloustoiminnassa. Kaikkein arvokkaimmat kohteet tulee jättää metsätaloustoiminnan ulkopuolelle, lukuun ottamatta mahdollisia kuusettumisen ehkäisemiseen tähtääviä toimenpiteitä lehtipuuvaltaisissa lehdoissa. Kuusen hapan neulaskarike ja varjostus muuttavat olosuhteita lehtolajiston kannalta haitalliseen suuntaan.

Kuusivaltaiset lehdot säilytetään joko luonnontilaisina tai niiden hakkuissa jäljitellään pienen sukkessiokierron mekanismeja. Mahdolliset hakkuut tulee suorittaa pienialaisina poiminta- ja harvennushakkuina, ja ne tehdään talvella tai kuivaan aikaan, jolloin maaperävaurioiden riskit minimoidaan. Maaperän muokkaaminen on metsälain nojalla kiellettyä.

Kostea lehto

Pohjois-Karjalan kosteat lehdot sijaitsevat tavallisesti puronvarsilla ja emäksisistä kivilajeista muodostuneiden rinteiden alapuolella. Puusto on usein monikerroksellista ja hyvinkin ryteikköistä. Pääpuulajina on kuusi, toisinaan myös hieskoivu tai harmaaleppä. Lehtipuuvaltaisissa kosteissa lehdoissa pensaskerros on tiheä ja sitä luonnehtivat mm. tuomi, musta- ja punaherukka, lehtokuusama ja koiranheisi.

Tavallisesti kosteat lehdot ovat saniaislehtoja, joissa kenttäkerroksen valtalajeina ovat kookkaat saniaiset: hiirenporras, isoalvejuuri ja kotkansiipi. Saniaislehtoja tavataan kaikkialla maakunnassa, mutta ehkä yleisimmillään ne ovat Keski-Karjalassa sekä Vaara-Karjalassa.

Kostea lehto

Kaikkein ravinteisimmilla kasvupaikoilla voidaan tavata myös suurruoholehtoja, joille ominaisia kenttäkerroksen lajeja ovat mm. mesiangervo ja ojakellukka. Kiteellä ja Tohmajärvellä tavataan lisäksi maassamme hyvin harvinaista lehtoukonhattua. Raja suurruoholehdon ja saniaislehdon välillä on liukuva – samalla metsikkökuviolla voi olla molempien tyyppien piirteitä. Kostean lehdon pohjakerroksen sammalpeite on yleensä epäyhtenäinen ja muodostuu lehvä- ja suikerosammalista. Kosteat lehdot vaihettuvat vähitellen lehtokorviksi, joissa valtaosa lajistosta ilmentää soistumista.

Selvärajaiset, luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset kosteat lehdot ovat metsälain 10§ tarkoittamia metsäluonnon arvokkaita elinympäristöjä. 

Kosteiden lehtolaikkujen ominaispiirteet tulee huomioida metsätaloustoiminnassa. Ne säilytetään joko täysin luonnontilaisina tai niiden hakkuissa jäljitellään pienen sukkessiokierron mekanismeja. Tulee huomioida, että normaalit hakkuut vaikuttavat kosteitten lehtojen pienilmastoon hyvin haitallisesti. Myös viereisen kuvion hakkuilla voi olla haitallista vaikutusta. Mahdolliset poimintahakkuut tulee suorittaa pienialaisina, ja ne tehdään talvella tai kuivaan aikaan, jolloin maaperävaurioiden riskit minimoidaan. Maaperän muokkaaminen ja ojittaminen on metsälain nojalla kiellettyä.